Volui de..
torstai 23. tammikuuta 2014
Väsynyt itkemään
Mä olin niin väsynyt, että mikä tahansa mikä aiheutti pienintäkään vaikeutta, tai meni alamäkeen sai minut itkemään. Itkin kävellessäni kouluun, siitä etten jaksanut kävelläm, itkin ruokapöydässä, koska oli väärää ruokaa tarjolla. Itkin siitä, että pahoitin äidin mieltä sillä, että itkin. Itkin siitä etten saanut kengännauhoja sidottua. Itkin ja itkin. Olin jo väsynyt itkemään, ja itkin siitäkin. Olin pohjimmiltani niin loppu, että pelkästään hampaiden peseminen vei voimani. Olin vain niin loppu. Tiedostin mistä ongelmani koituivat, mutten halunnut myöntää itselleni olevani sairas. En ollut valmis jatkamaan lääkkeiden syöntiä, vaan edelleenkin piilotin ne rasiaan. En ollut valmis myöntämään olevani heikko. Tahdoin todistaa itselleni ja muille, että olin täysin normaali. Ettei minun takiani tarvinnut siirtää jokaista pöydän kulmaa ja joka ikistä asiaa lattialta, etten vain kaatuisi. En voinut nukkua öitä, sillä tunsin etteivät voimani riittäneet nukkumiseen.
Kaikki tuntui ylitsepääsemättömältä.
- Jaida, itsensä loppuun kuluttanut kyynelprinsessa
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Pelon oma
Pettymyslapsi
Olinko pettymys ?
Olin alittanut kriteerit, en ollut noussut tarpeaksi korkealle riittääkseni. Kuitenkin siipeni olivat pitäneet minut pinnalla. En ollut hukkunut syvän siniseen mereen, enkä paiskautunut kovaan asfalttiin. Mikä oli saanut minut pysymään ilmassa ? Minulla ei ollut mitäään mikä olisi saanut minut uskomaan itseeni. Ei mitään mikä saisi minut yrittämäään kovemmin, mutta silti olin täällä. Mikään ei nostanut minua ylös, mutta mikään ei myöskään laskenut alas. Miten kestin itseäni. Minua, ihmistä joka ei merkannut maailmalle mitään. Ihmistä, jonka olemassa olosta harva edes tiesi. Miksi Jumala siis halusi pitää minut maan päällä, eikä lähettää taivaaseen itsensä luo, parempaan paikkaan. Jumalan täytyi tehdä päätös kohtalostani, mutta miksei hän jo päättänyt ? Ottanut minua luokseen tai antanut minulle paremman elämän täällä alhaalla. Vai oliko minun tarkoitus elää merkitsetöntä elämää täällä maan päällä, ja sitten joskus kaukana tulevaisuudessa pääsisin Jumalan päätöksestä hänen luokseen, elämään hyvän elämän. Mutta miksi minun täytyi ensiksi elää elämä joka ei antanut minulle mitään, ei elämänkokemusta, ei hyviä hetkiä, ei kärsimystä, ei mitään. Elin täysin merkitsetöntä elämää.
~ jaida, pettymys
Milloin saisin takaisin elämäni, sen minkä menetin ?
Jotain mitä jätin taakseni, mitä en voi koskaan saada enää takaisin, menneisyyteni, jota en voi enää koskaan elää uudelleen. Ne voiton hetket, jotka sain kokea, ne hetket jolloin tunsin olevani minä, voittaja. Voisinkohan enää koskaan tuntea mitään niin ihanaa ja iloista, kuin silloin ? Ajatuksen tasolla kyllä, tunteiden tasolla, en.
Miksi elin elämäni parhaimmat hetket aina yhdessä rytäkässä. Miksen pystyisi sijoittelemaan niitä huonoille ajanjaksoille, hetkille jolloin toivoisin jotain tapahtuvan. Kun ja jos jotain sitten joskus tapahtui jotain niiin kaikki tulevat yhdellä rytinällä ettei tapahtumia pysty ymmärtämään saatikaan sisäistämään elämänsä parhaita hetkiä. Onko tarkoitus, että elämän parhaat hetket tajuaa vasta kiikkustuolissa vanhana, jolloin on aikaa miettiä elämänsä kohokohtia ?
Edelleenkin esitän kysymyksen; miksen voisi suunnitella elämääni ?
~ jaida elämänsä suunnitelija ja ikuinen mitä jos-ajattelija
tiistai 5. marraskuuta 2013
Minä... Isona?
perjantai 1. marraskuuta 2013
Ovi miltein mahdottomaan
Jäin ihmettä katselemaan.
Kone kaunis, kuin lentäjän luusta tehty,
yllytti moottoreitaan."
Maailma oli niin omistatuva ja aikaa vievä, elämistä ei voinut suorittaa silmät puoliksi auki.
"Lentokenttien aavoilla tuulee
niin kuin ulapalla aution maan
ja kiitotien päässä on taivaassa reikä
ovi miltei mahdottomaan"
- Jaida,
taivaaseen kurottava, maassa lojuva siivetön keijukainen