"Usko siihen minkä tiedät varmaan"
- Two world, Tarzan
Tummat kyyneleeni valuivat vaaleaa ihoani pitkin, hitaasti mutta päämäärällisesti. Yksi kerrallaan, jokainen veti minua alemmas. Vielä pari vetoa.. Ansaitsin tämän... TIESIN SEN ! Mutta miksen tuntenut niin ?
Jokainen vuodatettu kyynel ja tuskan inahdus oli ansaittu. Jokaiselle oli syynsä, jokainen oli merkki jostain. Jostain pahasta, jonka olin aiheuttanut, jolla olin muita ihmisiä satuttanut. Kun viimeinen pisara putosi, se oli kuin hidastettu elokuva-kohtaus. Pisara hidasti vauhtiaan ja tuntui, kun olisin taas päästänyt osan itsestäni irti. Itsestäni ja itsestäni, en ollut mitään. Niiin mistä "päästin" jotain pois.. Olin vain osa maailmankaikkeutta pakollinen osa, niinkuin yksi pieni verisuoni ihmiselle. Tai yksi elin. Lähes pakollinen, mutta turha.
Pisaran osuessa lattiaan se ikäänkuin jakautui kahdeksi, niinkuin minäkin olin jakautunut. Osa minusta tahtoi tätä ja toisella "puolellani" ei ollut mielipidettä, se oli niin vaurioitunut ettei sen ollut enää mitään. Tuijotin, tuijottamistani, mutta arvet eivät umpeentuneet. Tätä he tahtoivat, miksen saanut olla rauhassa ! Arpia arpien päällä. En saanut mennä tänne, en saanut tehdä tätä, en saanut olla mitään. En saanut olla merkitsetön. Sitä minä tahdoin, miksen saanut olla.
Huuulilleni kuitenkin muodostui hymyn tapainen, olin taas kerran onnistunut. Silmäni räpsyivät kiinni ja kerta toisensa perään avattuani ne, luomeni tuntuivat yhä raskaimmilta. Lopulta en jaksanut enää taistella vastaan, vaan jätin silmäni kiinni. Ja luin rukouksen. " Herra anna minulle armoa, en tiedä mitä teen, anna minun olla, päästä minut tuskasta ja päästä taivaaseen. Herra sinä tiedät toiveeni. Toteuta ne. Aamen."
Viimeiset sanani takertelivat mielessäni, mutta sain ne kuitenkin sanottua. Tällä kertaa, kukaan tai mikään ei vedellyt minua naruista ja sain sanotuksi mitä halusinkin.
Kyynelteni ja tuskan pisarieni valuessa, samahdin.
Jokainen vuodatettu kyynel ja tuskan inahdus oli ansaittu. Jokaiselle oli syynsä, jokainen oli merkki jostain. Jostain pahasta, jonka olin aiheuttanut, jolla olin muita ihmisiä satuttanut. Kun viimeinen pisara putosi, se oli kuin hidastettu elokuva-kohtaus. Pisara hidasti vauhtiaan ja tuntui, kun olisin taas päästänyt osan itsestäni irti. Itsestäni ja itsestäni, en ollut mitään. Niiin mistä "päästin" jotain pois.. Olin vain osa maailmankaikkeutta pakollinen osa, niinkuin yksi pieni verisuoni ihmiselle. Tai yksi elin. Lähes pakollinen, mutta turha.
Pisaran osuessa lattiaan se ikäänkuin jakautui kahdeksi, niinkuin minäkin olin jakautunut. Osa minusta tahtoi tätä ja toisella "puolellani" ei ollut mielipidettä, se oli niin vaurioitunut ettei sen ollut enää mitään. Tuijotin, tuijottamistani, mutta arvet eivät umpeentuneet. Tätä he tahtoivat, miksen saanut olla rauhassa ! Arpia arpien päällä. En saanut mennä tänne, en saanut tehdä tätä, en saanut olla mitään. En saanut olla merkitsetön. Sitä minä tahdoin, miksen saanut olla.
Huuulilleni kuitenkin muodostui hymyn tapainen, olin taas kerran onnistunut. Silmäni räpsyivät kiinni ja kerta toisensa perään avattuani ne, luomeni tuntuivat yhä raskaimmilta. Lopulta en jaksanut enää taistella vastaan, vaan jätin silmäni kiinni. Ja luin rukouksen. " Herra anna minulle armoa, en tiedä mitä teen, anna minun olla, päästä minut tuskasta ja päästä taivaaseen. Herra sinä tiedät toiveeni. Toteuta ne. Aamen."
Viimeiset sanani takertelivat mielessäni, mutta sain ne kuitenkin sanottua. Tällä kertaa, kukaan tai mikään ei vedellyt minua naruista ja sain sanotuksi mitä halusinkin.
Kyynelteni ja tuskan pisarieni valuessa, samahdin.
Psalmi 138:7-8
"Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon, sinä annat minulle voimaa elää.Vihamieheni tahtovat minulle pahaa, mutta sinä ojennat kätesi, sinun väkevä kätesi pelastaa minut.
Minkä olet osalleni varannut, sen sinä, Herra, viet päätökseen. Iäti kestää sinun armosi. Ethän jätä kesken kättesi työtä!"
<Psalmi Raamatusta, vanhasta testamentista. Jakeet, jotka koskettavat minua erityisesti. Antavat minulle eräänlaista toivoa suuremmasta. >
Rakkaudella:
Jaida, pumpulityttönen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti